Ohjaajamme Jukka-Pekka: ”Tämä on urani paras työpaikka”

Ohjaaja Jukka-Pekka Kokko on pitkän linjan ammattilainen. 30 vuoden aikana hän on nähnyt hoitotyön monet puolet. Treilillä Jukka-Pekka on tyytyväinen, että työntekijöitä kuunnellaan ja työyhteisöä kehitetään aidosti.

Jukka-Pekka tekee Treilillä työtä asiakkaiden kanssa, jotka painivat mielenterveyden haasteiden kanssa. Palveluasumisen ja tuetun asumisen yksiköissä asiakkaiden arkeen haetaan rytmiä ja vahvistetaan elämänhallinnan taitoja. Päivään kuuluu monenlaisia työtehtäviä. Tavallisten askareiden, kuten ruoanlaiton lisäksi ohjaajat tekevät kotikäyntejä, ulkoilevat asiakkaiden kanssa sekä käyvät heidän kanssaan hoitamassa asioita esimerkiksi lääkärissä tai kaupassa.

– Punaisena lankana kaikessa tekemisessä on tietysti asiakkaiden kanssa keskusteleminen ja läsnä oleminen. Mielenterveyden ongelmat oireilevat eri tavoin, joten asiakkaita ja tilanteita pitää osata lukea yksilöllisesti, Jukka-Pekka kertoo.

Työssä korostuvat priorisoinnin ja kuuntelemisen taidot

Jukka-Pekan mukaan tärkeää ohjaajan työssä on rauhallisuus, avoimuus, kuunteleminen, kyky olla läsnä ja taito töiden priorisointiin. Tehtäväkeskeisyyden sijaan on pidettävä iso kuva mielessä, jotta huomion osaa kohdistaa juuri sillä hetkellä tärkeisiin asioihin.

– Osa asiakkaista saattaa olla itsetuhoisia tai painia todella suurten haasteiden kanssa. Siinä tilanteessa pitää akuutisti osata jättää jokin toisarvoisempi työtehtävä kesken ja olla läsnä. Toisaalta jossain hetkissä pitää osata rajata ja rauhoittaa tilanne niin, että keskustellaan asioista hetken päästä. Tilanteiden arvioiminen vaatii sekä motivaatiota työtä kohtaan että ammattiosaamista, hän sanoo.

Jukka-Pekka on kiitollinen siitä, että Treilillä työilmapiiri on innostunut ja tekemiselle löytyy yhteiset suuntaviivat. Työtä saa tehdä itsenäisesti ja omaa ammattitaitoa hyödyntäen.

Muiden auttaminen motivoi

Jukka-Pekan ura hoitotyössä alkoi jo 90-luvulla, jolloin hän oli ensimmäisen kerran keikkatöissä Sopimusvuorella, johon myös Treilin juuret juontavat. Lähihoitajaksi hän valmistui vuonna 2000 ja on sen jälkeen ollut töissä eri työnantajien palveluksessa kotihoidossa, kehitysvammaisten parissa, lapsien ja nuorten tukena sekä psykiatrisella osastolla. Monipuolisen työkokemuksen lisäksi Jukka-Pekka on toiminut työpaikoissaan luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna.

– Tällä hetkellä olen varaluottamusmiehenä. Minusta on kiva auttaa työkavereita ja selvitellä erilaisia asioita. Lisäksi Treilillä olen päässyt olemaan mukana myös Varpu-toiminnassa, jossa kehitetään työyhteisöä yhdessä työnantajan kanssa.

Vapaa-ajalla Jukka-Pekka viihtyy mökillä vaimonsa kanssa ja harrastaa aktiivisesti penkkiurheilua. Aika luonnon helmassa tai urheilukisojen seuraaminen vievät ajatukset tehokkaasti muualle, kun työssä on joutunut kohtaamaan rankkoja asioita.

– On tärkeää osata vetää omat rajat ja tuntea itsensä hyvin, jotta voi auttaa muita. Rankoista jutuista huolimatta olen kiitollinen, että saan tehdä työtä, josta pidän. Tämä on urani paras työpaikka, ja olen iloinen, että täällä asioita tehdään aidosti eri tavoin kuin monessa muussa paikassa: työntekijöitä kuunnellaan ja työyhteisöä kehitetään esimerkiksi tarjoamalla runsaasti työnohjausta, Jukka-Pekka kiittelee.

 

Lue lisää Treilistä työnantajana ja katso avoimet työpaikat!