KOULUTTAUDU LÄHIHOITAJAKSI TREILILLÄ

Anna meidän olla trampoliinisi ja pomppaa uudelle uralle
Kouluttaudu lähihoitajaksi Treilillä

Oletko miettinyt uutta uraa hoiva-alalla? Viihdyt ikäihmisten parissa ja sosiaaliala houkuttelee? Olet työtön tai työttömyysuhan alla ja valmis uuteen siirtoon elämässäsi. Nyt on se hetki.

Sano työttömyydelle ei ja muuta sekä omaa että muiden elämää tehden merkityksellistä työtä tienaten elantosi.

ALOITAMME LÄHIHOITAJIEN REKRYTOIVAN KOULUTUKSEN
(15hlöä) YHTEISTYÖSSÄ TAKK:n KANSSA

Treilin ikäihmisten tehostetussa asumispalveluissa alkaa syyskuussa 2020 rekrytoiva koulutus, joka järjestetään yhteistyössä TE-palveluiden ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa.

Koulutus on suunnattu yli 20-vuotiaille sosiaali- ja terveysalasta kiinnostuneille ja motivoituneille työttömille tai työttömyysuhan alaisille työnhakijoille. Hakijan tulee olla alalle soveltuva henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ja terveydentilaltaan – lähihoitajan työ edellyttää kohtuullisen hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat ammattitaidon keskeinen osa. Alan kokemus on eduksi. Tuntuma alaan voi olla hankittu myös esimerkiksi työkokeilun tai valmennuspalveluiden kautta. Jo koulutuksen aikana hakijan elämäntilanteen on oltava sellainen, että hän pystyy tekemään vuorotyötä.
Kyseessä on uudenlainen koulutusmalli, jonka tavoite on rekrytoitavien työllistyminen Treilille. Koulutuksen aikana suoritetaan sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja). Osallistuminen antaa erinomaiset valmiudet nähdä, tutustua ja luoda ura kasvavalla ja monipuolisella hoiva-alalla.

Hae rekrytoivaan työvoimakoulutukseen TE-toimiston sivujen kautta – koulutuskoodi 692854
Hae tästä
Hakuaika päättyy 3.9.2020
Koulutus alkaa maanantaina 28.9.2020

Tule kuulolle virtuaali-infoon keskiviikkona 19.8.2020 klo 14.00 – linkki löytyy tästä myöhemmin.

Treili on aina tunnettu kantaaottavana muutoksen mahdollistajana ja totuttujen tapojen tuulettajana. Esimerkiksi muistisairaiden hoidossa olemme toimineet edelläkävijänä kodikkaiden palvelujen perustamisessa. Työntekijöillämme on vankka ammattitaito ja palava halu auttaa kohti sujuvampaa arkea. Kehitämme jatkuvasti uusia, entistä joustavampia palveluja elämän eri tilanteisiin. Inhimillinen kohtaamisen taito, yksilön arvostaminen ja työmme korkea laatu takaavat, että meillä kaikki voivat hyvin.
Treilillä uskotaan elinikäiseen oppimiseen ja kannustamme henkilökuntaamme itsensä kehittämiseen opintojen merkeissä. Huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista mm. tarjoamalla laajan sairausturvavakuutuksen, ePassin, ryhmätyönohjaukset ja paljon muuta.
Meillä ei keikkalaiset eivätkä haamuhoitajat kummittele työvuorolistoissa, meillä hoiva-alan ammattilaisille jää aikaa tehdä työnsä laadukkaasti ja täydellä sydämellä.

’’Treilille loppuvuonna 2019 tehdyissä valvontakäynneissä epäkohtia ei ilmennyt. Me uskomme, että käsiparien määrä, oikeanlainen osaamisrakenne ja työntekijöidemme ammatillinen asenne ratkaisevat hoivatyön laadun. Siksi olemmekin tehneet työtä jo pitkään suunnitelmallisella 0,7:n mitoituksella ja se toimii, Treilin toimitusjohtaja Leena Lehtonen kertoo’’.

Linkki yllätystarkastukseen ikäihmisten tehostetussa asumispalveluissa Lue lisää

Kaikkien yksiköiden pihoissa on ilmaista parkkitilaa autoille.
Jokaiseen yksikköön pääset kätevästi myös bussilla.

Koulutukseen sisältyvä työssäoppiminen tapahtuu seuraavissa Treilin yksiköissä:

Vaakon Harju Epilässä
OttoFanny Kaarilassa
AittaTanhua Pappilassa

Kiinnostuitko? Lisätietoja rekrytointi – ja markkinointipäällikkö Juha Laaksolta 050 476 3762 juha.laakso@treili.fi

Tutustu esitteeseemme tästä

Treili Oy on suomalainen, säätiöomisteinen sosiaalialan pioneeri, joka tarjoaa mielenterveys- ja päihdepalveluita, ikäihmisten palveluita, työhyvinvointipalveluita ja perhetyön palveluita sekä kaikkien näiden koulutus- ja kehittämispalveluita.
Palvelemme yksityishenkilöitä, yrityksiä ja julkisyhteisöjä. Liikevoittomme käytetään asiakkaidemme ja henkilöstömme hyvinvointiin sekä palveluidemme kehittämiseen. Treilin omistaa Sopimusvuorisäätiö sr.

Koulutuksen yhteyshenkilöt
– Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK, koulutuspäällikkö Kati Aimonen, puh. 044 7906 379, kati.aimonen@takk.fi
– Treili Oy, rekrytointi- ja markkinointipäällikkö Juha Laakso, puh. 050 476 3762, juha.laakso@treili.fi
– Pirkanmaan TE-toimisto, koulutusasiantuntija Riitta Alajuuma, puh. 0295 045 538, riitta.alajuuma@te-toimisto.fi