Ikäihmisten hoivakoti ja lasten päiväkoti samaan rakennukseen

||

Sopimusvuorisäätiö sr ja Treili Oy rakennuttavat Tampereen Epilään 50-paikkaisen ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan yksikön, jonka nimeksi tulee Lamminranta.  Samaan rakennukseen tulee myös päiväkoti yli 50 lapselle. Päiväkotipalvelun tuottaa Pilke päiväkodit Oy.

Uusi kaksikerroksinen rakennus on suunniteltu täysin palveluiden ehdoilla. Molemmille toimijoille on omat tilansa, mutta rakennuksessa on yhteistiloja, jotka mahdollistavat sukupolvet yhdistävän ajanvieton.

– Tarkoituksena on saattaa eri ikäryhmät yhteen ulkoiluissa, ruokailuissa ja juhlatilaisuuksissa. Isolla pihalla lapset pääsevät leikkimään ja hoivakodin asukkaat voivat seurata heidän puuhailujaan. Yhteistiloissa lapset voivat järjestää erilaisia esityksiä, ja asukkaat voivat olla yleisönä, Treilin toimitusjohtaja Leena Lehtonen kertoo.

Henkilökunta on aina mukana ikäihmisten ja lasten yhteisissä aktiviteeteissa. Toiminta vaatii Treililtä erilaista panostusta, mutta satsaus nähdään kuitenkin arvokkaana.

– Tiedän, että vastaavissa kokeiluissa ajan puute ja yhteisten käytäntöjen muodostuminen ovat olleet haasteina toiminnan toteuttamisessa. Me olemme kuitenkin panostaneet tähän asiaan sekä tilojen suunnittelussa että resursoinnissa, Lehtonen sanoo.

Talo kuin norjalaisesta kalastajakylästä

Rakennuksen suunnitteluun on saatu inspiraatiota Norjan kalastuskylien taloista. Uudessa talossa on neljä tupaa, jotka ovat ulospäin kaikki erivärisiä. Piristävä julkisivu on rintamamiestalomainen harjakattoineen ja lautaseinineen.

– On tärkeää, että rakennus sulautuu ympäristöönsä kauniisti. Kyseessä on asukkaidemme koti, joten siltä sen tulee näyttää myös ulospäin. Rakennuksessa on huomioitu hienosti myös kohderyhmien erityistarpeet. Iso piha-alue ja useat parvekkeet tuovat viihtyisyyttä. Sisätiloissa on vältetty pitkiä käytäviä ja laitosmaista tunnelmaa, Lehtonen sanoo.

– Haluamme olla mukana toteuttamassa kaupunkikehitystä, jossa otetaan huomioon rakentamisen, arkkitehtuurin ja palvelutuotannon yhteensovittaminen. Monipuolisen kaupunkikuvan kehittäminen ja poikkitieteellinen yhteistyö palvelee kuntalaisia ja luo uudenlaista asumiskulttuuria, Lehtonen lisää.

Poikkeustilanteet huomioitu suunnittelussa

Talon rakennustyöt ovat tällä hetkellä täydessä vauhdissa ja ovet avautuvat asiakkaille syksyllä 2021. Hoivakodin asukkaat ovat pääosin Treilin nykyisiä asukkaita muista yksiköistä, mutta myös vapaita paikkoja tulee hakuun myöhemmin keväällä. Päiväkotipaikkojen haku käynnistyy helmi-maaliskuussa.

– Koronatilanne vaikuttaa todennäköisesti vielä avaamisvaiheessa. Tilat on suunniteltu niin, että tarvittaessa molemmat palvelut voivat olla täysin erillään mahdollisten tartuntojen ehkäisemiseksi. Toivottavasti pääsemme kuitenkin mahdollisimman pian hyödyntämään upeaa rakennustamme sen täydessä potentiaalissa, Leena Lehtonen sanoo.