Perhetyö
Treilin perhetyö on ennaltaehkäisevää ja lyhytkestoista matalan kynnyksen palvelua. Perheessä voi olla esimerkiksi kasvatuksellisia haasteita, vanhempien päihdeongelma, uupumusta tai koulunkäynnin vaikeuksia. Haasteiden keskellä on tärkeää löytää perheenjäsenten omat voimavarat ja onnistumiset. Arkea tuetaan keskustelemalla, ohjaamalla ja yhdessä tekemällä. Myös verkostoyhteistyö koulun, päivähoidon ja perheen muiden hoitotahojen kanssa on tärkeää.
Perhetyötä tarjoavat yksiköt
Perhetyö käytännössä
Perhetyön tapaamiset voivat olla perheenjäsenen yksilötapaamisia, perhetapaamisia tai verkostoneuvotteluja. Tapaamiset toteutetaan joustavasti, tarvittaessa myös iltaisin tai viikonloppuisin. Yhteistyö alkaa kartoitusjaksolla, jolloin käydään läpi vanhempien voimavaroja ja pohditaan asioita, joissa tarvitaan lisätukea.
Alkukartoituksen jälkeen palvelua on mahdollista jatkaa yksilöllisen tarpeen mukaan 1–12 kk:n aikajaksoina. Tapaamisten lisäksi yhteydenpito on mahdollista puhelimitse, tekstiviesteillä ja Skype-yhteyden avulla.
Perhetyön asiakkaaksi
- Perhetyö on sosiaalihuoltolain mukainen palvelu, eikä vaadi lastensuojelun asiakkuutta
- Lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi ja hänen perheensä ovat kuitenkin oikeutettuja saamaan sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötä tai lastensuojelulain mukaista tehostettua perhetyötä
- Palvelumme käyttäjäksi pääset sosiaalitoimen tai muun hoitavan tahon kautta, jolloin palvelumme on perheelle maksutonta
- Palvelua on mahdollista saada myös omakustanteisesti
- Neuvomme mielellämme palveluun ohjautumiseen liittyvissä kysymyksissä
Perhepalvelumme
Ota yhteyttä
Haluatko tietää lisää palveluistamme? Jätäthän yhteystietosi, jos haluat että otamme sinuun yhteyttä. Palaamme asiaan mahdollisimman pian.
Jos sinulla on mitä tahansa Treiliin liittyvää kysyttävää, voit myös soittaa numeroon 046 923 3827 (arkisin klo 10-14).
* pakollinen kenttä