Mukavia kohtaamisia keskustassa
Hämeenpuiston yksikön valttikortti on sen sijainti. Kirjasto, uimahalli, kuntosalit ja kaupat ovat aivan vieressä. Kaupungin virkistävää vilinää tai puiston kansainvälisiä markkinoita voi seurata vaikka omasta ikkunasta. Päivätoiminnot sekä terveyspalvelut kuten Tipotie ja Hallituskadun mielenterveyspalvelut ovat lähietäisyydellä.
Monipuolisessa ryhmätoiminnassa huomioidaan asiakkaiden toiveet, ja ryhmien avulla harjoitellaan myös vaikeaksi koettuja asioita. Kävelyryhmässä suunnataan julkisille paikoille, liikunta- ja avantosaunaryhmät sopivat aktiviisille asiakkaille. Kokeilla voi kädentaitoja, askartelua tai korva-akupunktiota. Joka viikko käydään yksikön ulkopuolella, esimerkiksi elokuvissa – etenkin kesäaikaan Tampereen tapahtumiin osallistutaan aktiivisesti.
-
Keskustasijainti Hämeenpuistossa
-
Omaohjaaja (mental personal trainer)
-
Neuropsykiatria, DKT, työvalmennus
-
Monipuolinen ryhmätoiminta
-
Kädentaidot, kauneudenhoito
-
Kulttuuri, näyttelyt, museot
Elinikäisiä ystävyyksiä
Hämeenpuistossa omannäköinen elämä on mahdollista kaikille yksikössä vallitsevan avarakatseisuuden ansiosta. Yhteisöllinen kulttuuri näkyy siinä, miten lämpimästi myös asiakkaat ottavat uudet ihmiset vastaan.
Sosiaalisuus kantaa yksikköä – kaikkein tärkeintä on löytää edes yksi ystävä, joka säilyy, kun yksiköstä muuttaa pois. Hämeenpuisto on huippupaikka, jossa solmitaan elämänmittaisia ystävyyksiä.
Asiakkaidemme ajatuksia Hämeenpuistosta
Upea sijainti ja hyvä henkilökunta.