Miksi kilpailutettiin?– Hyvinvointialue jättänyt käyttämättä kymmenien palveluntuottajien palvelut 

Tiedote vaapaasti julkaistavissa

Pohteen hyvinvointialue kilpailutti lapsiperheiden ostopalvelut loppuvuodesta 2024 ja solmi sopimukset noin 30 palveluntarjoajan kanssa. Vaikka kaikki valitut palveluntuottajat täyttävät laatu- ja hintakriteerit, asiakkuuksia ei ohjata palveluntuottajille. Pahimmillaan tilanne voi johtaa siihen, että lapsiperheet eivät saa heille kuuluvia palveluita.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen lapsiperheiden sosiaalipalveluista on viime aikoina uutisoitu varsin synkässä valossa. 31.1.2025 Yle uutisoi hyvinvointialueen saaneen aluehallintovirastolta huomautuksen riittämättömistä resursseista, työntekijöiden liian suurista asiakasmääristä sekä puutteista asiakassuunnitelmien laatimisessa.  Edelleen 3.4.2025 Yle uutisoi aluehallintoviraston puuttuneen hyvinvointialueen toimintaan sen evätessä palveluita lapsiperheiltä lainvastaisesti.

Hyvinvointialue on kilpailuttanut lapsiperheiden ostopalvelut loppuvuodesta 2024. Kilpailutuksen myötä Pohteen hyvinvointialue on laatinut sopimuksen noin 30 palveluntarjoajan kanssa. Kaikkien sopimuskumppanien on todettu täyttävän hyvinvointialueen asettamat kriteerit sekä palvelun laadun että hinnan suhteen. Syystä tai toisesta hyvinvointialue ei kuitenkaan ole ostanut näitä palveluita läheskään kaikilta palveluntarjoajilta.

– Olemme ymmärtäneet, että usealle sopimuskumppanille ei ole ohjattu yhtään asiakkuuksia eikä yhteistyöhön olla ryhdytty laisinkaan tällä sopimuskaudella, kertoo Treili Oy:n toimitusjohtaja Leena Lehtonen.

Hyvinvointialueella on noin 30 palveluntarjoajan resurssi reservissä, mikä järkevästi sosiaalityöntekijän työparina käytettynä auttaisi ratkaisemaan haastavaa tilannetta olennaisesti. Esimerkiksi tamperelaiselle Treili Oy:lle, jolla on vuosikymmenten kokemus sosiaalipalveluiden tuottamisesta, ei ole ohjautunut yhtäkään asiakasta.

-Meillä on kolmen työntekijän asiantuntijaryhmä odottanut joulukuun 2024 alusta yhteistyön käynnistymistä, mutta yhteistyö ei ole käynnistynyt vielä laisinkaan. Isoimpana haasteena koemme sen, että hyvinvointialueen yhteyshenkilöt eivät ole edes suostuneet tapaamiseen lukuisista pyynnöistä huolimatta, Lehtonen toteaa.

-Toimimme ostopalvelutuottajana kolmella hyvinvointialueelle. Millään muulla hyvinvointialueella emme ole törmänneet näin totaaliseen kieltäytymiseen yhteistyöstä. On vaikea ymmärtää, miksi palvelut on ylipäänsä kilpailutettu, Lehtonen jatkaa.

Yhteistyön puute hyvinvointialueen ja palveluntuottajien kesken voi pahimmillaan johtaa siihen, että lapsiperheet eivät saa heille kuuluvia palveluita.

-Oikea aikainen ja oikea sisältöinen palvelu on sosiaalipalveluiden tuottavuuden ja vaikuttavuuden a ja o. Lastensuojelun ja perhesosiaalityön avopalvelut ovat ennaltaehkäiseviä, edullisia palveluita, joilla voidaan ehkäistä kalliimpien palveluiden käyttöä. Ennen kaikkea avopalvelut ovat asiakkaalle lempein tapa. Ilman avopalveluita hypätään suoraan syvään päähän, mikä ei ole myöskään lain valossa aivan oikein, Lehtonen sanoo.

Haastattelut ja lisätiedot:

Toimitusjohtaja Leena Lehtonen, Treili Oy, p. 040 704 4280, leena.lehtonen@treili.fi

Lisää Oulun uudesta yksiköstä:
https://www.treili.fi/treilin-perhepalvelut-laajenevat-pohjois-pohjanmaalle/