Muistisairaita hoitava Terhi – ”Jokainen kohtaaminen merkitsee”

Sairaanhoitaja Terhi Aho-Mantila on toiminut Treilin palveluksessa jo yli 20 vuotta. Terhin mukaan paras asiakaskokemus saadaan suhtautumalla lyhyeenkin kohtaamiseen lämmöllä ja arvostaen.

– Työskentelen sairaanhoitajana upouudessa Lamminrannan hoivakodissa, joka on varta vasten suunniteltu muistisairaiden asukkaiden ehdoilla. Tampereen Epilässä sijaitseva Lamminranta on jaettu neljään tupaan, ja huolehdin Ulpukka-tuvan 13 asukkaan terveydestä, Terhi kertoo.

Treilin ja Terhin arvot kohtaavat

Terhillä on takanaan pitkä ura Treilin palveluksessa. Hän aloitti ohjaajana Sopimusvuoren aikaisessa Kerttula-kodissa, toimi kodin johtajana ja yksikön vastaavana Impivaarassa ja on suorittanut töiden lomassa Johtamisen erityisammattitutkinnon.

– Keskityn tällä hetkellä hoito- enkä esimiestyöhön, ja työnantaja tuki valintaani. Vuosien varrella olen kokenut hoitoalalla paljon, ja välillä pohtinut alan tai työpaikan vaihtoa. Joka kerta olen päätynyt siihen, että Treili on minulle sopiva paikka, jossa saan toteuttaa sekä omia että työnantajan arvoja ihmisläheisesti, toteaa Terhi.

Treilin arvot eli arvostus, toivo, rohkeus ja luottamus toteutuvat Terhin työssä asiakaskohtaamisissa.

– Muistisairaus heikentää monia taitoja ja pärjäämistä elämässä. Kannustan ja rohkaisen positiivisesti siihen, että asioita on vielä mahdollista tehdä ja kokea. Se mitä tunnetta toiselle ihmiselle luot, koostuu hirveän pienistä asioista. Jokainen ansaitsee tulla arvostetuksi ja kuulluksi.

”Kuuntele, ole empaattinen ja jousta”

 Arjessa Terhi vastaa Ulpukka-tuvan asukkaiden sairaanhoidosta ja arjen toiminnasta esimiehen ohjeiden mukaan. Hänellä on kokonaisvastuu asukkaiden hyvinvoinnista.

– Olen mukana muistisairaiden perushoidossa, mikä sisältää esimerkiksi lääkehoidon ja yhteydenpidon lääkäreihin sekä sairauksien selvittämistä ja hoitamista, eli ihan konkreettista asukashoitotyötä.

Työhön kuuluu lisäksi muun muassa yhteydenpito muistisairaiden omaisiin.

– Kuuntelemisen taito on yksi tärkeimpiä taitoja tässä työssä. Keskustelu- ja kuuntelutaito on ykkösasia, oli sitten kyseessä omainen, asukas tai työkaveri. Lisäksi tarvitsen empatiaa ja joustavuutta. Mikään päivä tai tilanne ei ole samanlainen. En voi ajatella, että toimin toistuvasti samalla tavalla, työhöni vaikuttavat niin monet eri tekijät.

 Lapset ja muistisairaat kohtaavat Lamminrannassa

Lamminrannassa yhdistyivät kahden yksikön työkulttuurit, kun AittaTanhuan ja Impivaaran työntekijät muuttivat saman katon alle uuteen hoivakotiin.

– Minulla on aina ollut upeat työkaverit. Työilmapiiri on Treilillä iso vahvuus, joka vaikuttaa suoraan työssä jaksamiseen. Itse olen luonteeltani positiivisten näkökulmien esiintuoja, enkä jää vellomaan ongelmiin. Positiivisen ja rakentavan palautteen antaminen ja avoin kommunikointi ovat ratkaisevan tärkeitä.

– Hiomme Lamminrannassa kahden erilaisen yksikön toimintatapoja yhteen. Prosessi on vielä kesken, mutta mielestäni se kehittyy hyvään suuntaan. Meissä on toki treililäisinä paljon samaa, mutta siitä huolimatta pelkästään uusi toimitila luo työhön paljon uutta. Esimerkiksi samoissa tiloissa toimiva päiväkoti luo positiivisia elämyksiä niin muistisairaiden kuin lasten arkeen.

Lamminrannassa asuu muistisairauden eri vaiheissa olevia ihmisiä. Osa ei pysty enää kommunikoimaan, syömään, tai muuhun itsenäiseen toimintaan.

– Korostan aina myös opiskelijoille tai perehdytyksessä uusille työntekijöille ihmisen kohtaamisen tärkeyttä. Vuoteessa oleva ihminen on täysin toisen varassa, ja siinäkin hetkessä voi juttelemalla tai muuten aistia toisen mielialoja. Vaikka muistisairas olisi lähellä elämän loppuvaihetta, hänen elämänsä on kuitenkin siinä koko ajan läsnä, ja he aistivat, kokevat ja tuntevat asioita.

Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön

 Terhi kokee, että hän voi luottaa työnantajaansa ja suositella työpaikkaa muillekin.

– Meillä on johdossa kuuntelevia ihmisiä, jotka luovat aina vain uusia kanavia siihen, että jokainen tulee kuulluksi. Täällä voi itse vaikuttaa omaan työhönsä. Esimerkiksi teen itse tällä hetkellä osittaista työaikaa viettääkseni enemmän aikaa ekaluokkalaisen tyttäreni kanssa.

– Hoitoala on toki hektistä, mutta toisaalta koen, että ikäihmisistä huolehtimalla olen mukana tekemässä todella tärkeää työtä. Autan ihmisiä elämään arjessa sairauksiensa kanssa. Haen työhöni vastapainoa luonnosta. Tykkään liikkua metsissä ja veneillä kesäisin Näsijärvellä. Luonnossa hermo lepää.