Perheohjaaja Niina: ”Näen jokaisessa perheessä hyvää”

Perheohjaaja ja yksikön vastaava Niina Tainion arkea rikastuttaa touhukas, viisivuotias Fanni-koira. Fanni pääsee toisinaan mukaan telmimään Niinan asiakasperheiden ja nuorten kanssa.

Niina toimii perheohjaajana Treilin Meri-Lapin toimipisteessä Kemissä, vastaten samalla myös koko yksikön toiminnasta. Hänen kauttaan tapahtuu myös uusia asiakkuuksia koskevat yhteydenotot. Lähihoitajaksi ja sosionomiksi opiskellut Niina omaa pitkän kokemuksen sosiaalialasta sekä lasten ja nuorten parissa työskentelystä niin päiväkodissa, autististen lasten kanssa, lasten- ja nuorten kuntoutuksessa kuin lastensuojelussa. Lisäksi hän opiskelee parhaillaan lähiesimiestyön ammattitutkintoa.

– Opiskelin Seinäjoella ja pääsin Helsinkiin töihin, mutta koti-ikävä sai palaamaan tuttuihin maisemiin. Treilillä olen ollut muutaman vuoden, ja sinä aikana olen kouluttautunut neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Treili antaa hyvät mahdollisuudet kehittyä omassa työssä.

– Pääpalvelumme ovat perhetyö sekä tehostettu perhetyö, ja tarjoamme Meri-Lapissa nyt myös avoperhekuntoutusta. Työni on perheen tarpeesta riippuen tukea heitä kotona keskustelemalla, ohjaamalla ja yhdessä tekemällä. Verkostoyhteistyö koulun, päivähoidon sekä muiden hoitotahojen kanssa on myös tärkeää, Niina tiivistää.

”TOIVON KIPINÖITÄ SYTYTTÄMÄSSÄ”

Niina käy perheiden luona keskimäärin kolme kertaa viikossa, joskus viisikin kertaa tilanteesta riippuen. Kunnat ja sosiaalitoimi tilaavat palvelua tarpeen mukaan: perheessä voi olla yhtä lailla kasvatuksellisia haasteita, päihdeongelmia kuin uupumusta.

– Haasteiden keskellä on tärkeää löytää perheenjäsenten omat voimavarat ja onnistumiset. Aloituspalaverissa usein keskitytään ongelmiin. Oman toimintani lähtökohta on nähdä yhdessä se, mikä perheessä on hyvää, ja sitä kautta lähestyä haasteita ratkaisumalleja etsien.

– Olemme usein sosiaalitoimen viimeinen valttikortti, ennen kuin lapsia mahdollisesti otetaan huostaan tai sijoitetaan. Haastavassa työssä parasta on se, että saan tehdä työtä omalla persoonallani. Tilanteiden lukeminen ja havainnointi sekä keskustelutaito ovat tärkeitä, jotta voi voittaa perheen luottamuksen.

Tällä hetkellä Meri-Lapin yksikössä työskentelee viisi ihmistä, ja lisää rekrytoidaan parasta aikaa. Treili tuottaa perhepalveluita Meri-Lapin lisäksi myös Pirkanmaalla. Päivän aikana voi olla useita asiakaskäyntejä, jotka kirjataan asiakastietojärjestelmään. Pohjoisessa matka perheen luokse voi olla jopa 100 kilometriä.

– Kotikäynnin jälkeen tuntemuksia voi purkaa työkavereille, jotka tukevat ja ehdottavat erilaisia toimintatapoja. Kirjallista työtäkin on, sosiaalitoimi vaatii tietyin väliajoin koosteen työskentelystä, ja kirjoitamme paljon myös lausuntoja esimerkiksi huostaanottoihin liittyen.

Suosittelen Treiliä työnantajana

Treiliä Niina pitää hyvänä työnantajana, jonka palveluksessa hän haluaa työskennellä jatkossakin. Työntekijöitä tuetaan tiukassakin paikassa ja itse kiinnostavista kursseista tai muista ideoista on helppo vinkata esihenkilölle. Työpaikalla porukkaa yhdistää hyvä huumorintaju, ja tiiviin porukan keskustelukulttuuri on avointa.

– Työt osaan jättää työpaikalle, sillä hetkellä, kun toimiston ovi sulkeutuu. Toki joskus hyvä idea voi pälkähtää päähän vapaa-ajallakin. Lenkkeilen ja ulkoilen paljon Fanni-koirani kanssa ja harrastan vesijuoksua. Kummipoikani kysyi, että olenko vähän kuin se tv:n pulmaisten perheiden sankari Supernanny, ja kyllähän tämä työ sitäkin joskus muistuttaa, Niina nauraa.