Mikä on koronan jälkeen normaali toimintatapa sosiaali- ja terveyspalveluissa? Palataanko taas entiseen vai onko edessä vielä suuremmat muutokset kuin SOTE-kehittämisen vahvimmissa kuohuissa osattiin edes uneksia? Kuinka paljon vielä resursoidaan rakenteiden kehittämiseen, ja lisääkö hoitajamitoitus tai rakenneuudistus työntekijän ja palveluiden käyttäjän hyvinvointia?
Treilillä työssä ollessani vakuutuin siitä, että uuden normaalin kehittäminen lähtee käytännöstä ja nimenomaan asiakasrajapinnasta käsin. Idean muotoutuminen on pitkän tuotekehittelyn tulos. Se, miten kehitelty tuote lanseerataan muiden käytettäväksi, perustuu johtamisen ja koko yhteisön uutta mahdollistavaan toimintatapaan.
Väitän, että onnellinen työntekijä luo ympärilleen hyvinvointia ja tyytyväisyyttä. Professori Markku Ojanen on todennut, että onnellisuuden idut ovat jo geeneissä, mutta suotuisa ympäristö ja elämä vaikuttavat lopputulokseen. Suotuisa ympäristö – myös työympäristö – tukee geeneissä saamiamme onnellisuuden aiheita. Oikean henkilömitoituksen rinnalla onkin yhtä tärkeää, että henkilökunta kokee voivansa vaikuttaa työhönsä ja työyhteisönsä asioihin. Yhteisöllinen eläminen on osa suotuisaa ja onnellisuutta edistävää elämisen ympäristöä.
Näitä pohtiessani olen usein muistellut emeritusarkkipiispa John Vikströmin puhetta teollisen vallankumouksen ja yhteisöllisten kansalaisjärjestöjen syntyajoista. Puheessaan hän mukaili Laupiaan Samarialaisen teemaa: Tien pientareella makasi loukkaantunut ihminen. Hänen luokseen riensi pappi. Tämä ei kuitenkaan ehtinyt auttaa vammautunutta, hänellä kun oli kiire hoitamaan kirkkonsa asioita. Seuraavaksi loukkaantuneen kohtasi virkamies. Hänkin vain meni ohitse, koska hänellä oli kiire kokouksiinsa. Kolmantena tuli kansalaisjärjestön työntekijä, joka hoiti loukkaantuneen haavat, kantoi hänet lähimpään majataloon ja maksoi loukkaantuneen täysylläpidon joksikin aikaa. Lisäksi hän kertoi tulevansa katsomaan, että kaikki on hyvin, kunhan palaa matkaltaan.
Kansalaisten keskuudesta syntyneelle, lähikulttuuria edistävälle, mutta globaalia katsantokantaa edustavalle ja ihmisyyden perustarpeita kunnioittavalle toiminnalle on nyt jos koskaan tilausta. Koen ajatuksen massiivisista, taloudellista voittoa tavoittelevista, kymmeniä ihmisiä lokeroihinsa upottavista laitoksista tunkkaisena. Puolestaan raikkaasti tuulahtava ja tuulettava, rakenteeltaan ketterä ja arvopohjaltaan ihmistä kunnioittava majatalo persoonallisine ja paikallisine piirteineen saattaisi hyvinkin olla elämäni ehtoon toivesijoituspaikka.
Treili ja sen alkulähde Sopimusvuori on ollut kansainvälisestikin tunnettu yhteisöllisen toimintatavan kehittäjä mielenterveyskuntoutuksessa ja muistisairaiden ikäihmisten asumispalveluissa. Korona-aika on varmasti ollut erityisen vaikeaa. Eristäähän se läheiset toisistaan ja pakottaa kylmästi jättämään yhteisön ulkopuolelle muistisairaiden asukkaiden läheisimmätkin ihmiset.
Korona koettelee kaikkia ja kaikkialla maailmassa. Treilin haaste on ottaa asemansa koronan jälkeisessä maailmassa ja turvata yhteisöllinen toimintatapa jatkossakin. Treilillä on erinomaiset edellytykset traditionsa ja osaamisensa pohjalta suuntautua kohti uutta normaalia, luoden sitä ensimmäisten joukossa. Työntekijät kyllä tietävät miten se tehdään. Tulevaisuus ei vain tapahdu, se tehdään yhdessä!